lauantai 17. marraskuuta 2012

Vain yksi yö, sittenkin Prahassa?

Romanttisen yllätysmatkan suunnittelu jatkuu.  Niin hyvältä, kun Riika vaikuttaa, jatkoin kuitenkin lyhyen lentomatkan päässä sijaitsevien kohteiden kartoittamista. Isi Isinen on käynyt Riikassa ja olisi mukavampi löytää kaupunki, jossa me emme olisi kumpikaan käyneet. Kohde, jonka voisimme kokea yhdessä ensimmäistä kertaa.

Vaihtoehdoksi nousi Praha. Prahaa on kuvailtu yhdeksi Euroopan kauneimmaksi kaupungiksi ja vanha kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla. Ei kuulosta huonolta ollenkaan! Lentoaika Prahaan on noin kaksi tuntia ja myös Prahaan löytyy edullisia lentoja.

Hotellivalikoima on valtava. Nämä neljä hotellia valikoituivat vaihtoehdoiksi. Tarkastin myös näiden hotellien arvostelut Tripadvisorista. Aria Hotel oli Prahan luksushotellien arvioissa 4. sijalla, Alchemist Recidence Novostico 1. sijalla ja Golden Well Hotel 3. sijalla.  Kaikki hotellit sijaitsevat vanhassa kaupungissa, mikä on matkan keston takia ehdoton vaatimus. En halua tuhlata minuuttiakaan siirtymisiin tällä reissulla ja ihanteellista olisi, että hotellistame olisi kävelymatka kaikkialle, missä haluamme käydä.

Aria Hotel (Tripadvisorin 4. )





Alchemist Recidense Novosticova (Tripadvisorin 1.)



Golden Well Hotel









Olen oman valintani näistä hotelleista tehnyt ja täysin myyty! Ja nyt kun vielä osaisin valita kaupunkien välillä. Voi valinnan vaikeus! Riika tuntui niin täydelliseltä valinnalta ja olisihan se lyhyemmän lennon päässä. Lisäksi Riika on huomattavasti Prahaa pienempi, mikä on minusta etu näin lyhyellä piipahduksella. Pieni kaupunki on helpompi hahmottaa ja "ottaa haltuun", kuin isompi. Jostain syystä Praha vaan houkuttelee enemmän. Onneksi päätöstä ei tarvitse ihan vielä tehdä, miettimisaikaa on vielä. Ottaisin kiitollisena vastaan teidän mielipiteitä ja tietysti myös vinkkejä hyvistä ravintoloista ja näkemisen arvoisista paikoista molemmissa kaupungeissa!

Toivottelen kaikille täältä matkakuumeisista tunnelmista mitä ihaninta viikonloppua!

Kuvat lainattu hotellien kotisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti