torstai 29. marraskuuta 2012

Iso haaste

Aloitin tämän blogin kesällä ilman sen suurempaa tausta-ajatusta. Ajattelin, että olisi hauska puuhailla jotain omaa juttua nyt, kun olen kotona. Kuten monessa asiassa tässäkin kävi niin, nälkä kasvoi syödessä. Halu kirjoittaa paremmin, ottaa parempia kuvia ja luoda jotain kiinnostavaa kasvoi.

Jokin aika sitten sain ihan käsittämättömän hienon tilaisuuden. Nimittäin tilaisuuden liittyä pian aukeavaan Kideblogiportaaliin. Portaalista löytyy valikoima upeita ja erilaisia blogeja, joiden yhdistävänä tekijänä on se, että kaikkien kirjoittaja on äiti. Minulle tämä on suuri haaste, olenhan todellinen untuvikko näiden bloggaajien rinnalla. Myönnän, että teinkin pitkään pohdintaa, onko minusta tähän. Tällaista tilaisuutta ei kuitenkaan kohdalle osu todennäköisesti enää koskaan, joten en voinut jättää tätä isoa haastetta vastaanottamatta.



Blogini siirtyy siis tammikuun alussa Kideblogiportaaliin ja suuria muutoksia tämä ei tule blogiini tuomaan. Toki blogini on noin muutenkin niin "vauva", että kehitystä ja muovautumista tulee tapahtumaan. Kideblogit löytyy jo Facebookista. Käy kurkkimassa, minä olen itse todella innoissani! Ja vink vink. Kaikkien julkaisupäivän mennessä Facebookissa tykänneiden kesken arvotaan yhteistyökumppaneiden tuoteyllätyksiä!

ps. Muistathan osallistua huomisen aikana tossuarvontaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti